keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Joululauluvaihto

Lennu oli keksinyt jälleen ihastuttavan ristipistovaihdon. Vaihdossa tehtiin ristipistoilla jouluinen tai talvinen lahja. Vaihdossa lähetettiin myös kaksi muuta lahjaa ja kaikkien näiden kolmen lahjan tuli liittyä johonkin jouluiseen tai talviseen lauluun tai runoon. Mukaan liitettiin lisäksi kortti tai kirje, johon valitun laulun tai runon sanat on kirjoitettu.



Tänään sain omani Taijalta, joka oli valinnut joululauluksi Varpunen jouluaamuna. Taija oli pistellyt värjäämällensä aida-kankaalle LHN:n Woodland snowfall-mallin DMC:n langoilla. Taustakankaana oli Marimekon kangas, jonka nimeä Taija ei muistanut. Mukana oli varpus- koriste sekä suklaalevy. Ah kuinka ihanan sininen työ. Kiitos Taija tuhannesti ihanasta vaihdosta.

Oma työni meni kaimalle. Lähtökohtana laulun valinnassa oli, että etsin joululaulun, jota en tunne ennestään. Päädyin Joululauluun (Hiljaa leijaa maahan hiutaleet). Ristipistomalliin yhdistelin kahta ilmaismallia. Toinen löytyy täältä, mutta kynttilöiden osoitetta en enää löytänyt. Kyseessä on kuitenkin Elizabeth´s designsin Christmas candles. Lankana käytin DMC:n liukuvärjättyä nro 115 ja kangas on Violariumista 28 ct tähtikuvioinen 20 cm leveä pellavanauha. Mukaan laitoin lauluun liittyvät kynttilät sekä poron, mutta ne unohdin kuvata.

Lennulle erityiskiitos vaihdon järjestämisestä. Idea oli todella hieno.

6 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Tervehdys! Täälläkin on tapahtunut ihana vaihto. =) Kiva tuo sinun pistelemäsi kuusi-poro-talo -työ. Vihdot on kyllä kivoja. =) Terveisiä täältä etelämpää ja nähdäänkös lauantaina?

Anonyymi kirjoitti...

Apua... ripustusnauha jäi tänne, toivottavasti sinulta löytyy sopivaa... :) Taijuska

marjoriitta kirjoitti...

terveiset Hetasta, sanoinhan, että saat valmiiksi työsi ajoissa. Oli upea!Täällä on hyvä hiihtokeli.

Tuula kirjoitti...

Voi että kauniita molemmat!

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Kauniit puolin ja toisin nuo vaihdot :)!

Lennu kirjoitti...

Tosi ihania nämäkin vaihdot ja valmista tuli ajoissa näköjään :)